Maailman keittiöt

Maailman keittiöt – Makumatkalla irlantilaisen, italialaisen ja thaimaalaisen keittiön saloissa

Maailma on täynnä toinen toistaan upeampia, arvostetumpia ja maukkaampia keittiöitä. Ruokakulttuuri on todellinen rikkaus siinä missä mikä tahansa muukin kulttuuri – jokaisella kulttuurilla on erilaiset perinteensä ja tapansa suhtautua ruokaan. Ruoka ei suinkaan ole vain tapa pysyä hengissä. Olimmepa sitten missä päin maailmaa tahansa, ruoalla on myös olennaisesti sosiaalinen merkityksensä. Vaikka kotimainen ruoka maittaisikin suurimman osan aikaa vuodesta, maailman keittiöihin tutustuminen on aina oma ainutlaatuinen kokemuksensa.

Tänään tutustumme kolmeen toisistaan poikkeavaan ja ainutlaatuiseen keittiöön. Mitä sinulle saisi olla: irlantilaisia, italialaisia vai thaimaalaisia herkkuja?

Irlantilainen keittiö

Irlantilaisen keittiön tärkein valttikortti on peruna. Hypätäänpä ajassa hieman taaksepäin: 1600- luvulla peruna oli oleellinen osa irlantilaisen perheen ruokavaliota maidon rinnalla. 1800- luvulla perunaa syötiin irlantilaisten keskuudessa jo 3 kilogrammaa henkeä kohden päivässä. Ihmeellistä, eikö? Perunalla on yhä tänä päivänä tärkeä rooli irlantilaisten keittiössä. Useimmiten perunat keitetään kuorineen ja jauhoisia lajikkeita suositaan yli muiden.

Irlantilainen keittiö tunnetaan myös soodaleivistään ja hedelmäisestä murukakusta, jota kutsutaan nimellä gurr cake. Jälkiruoissa irlantilaiset turvautuvat usein maitoon, hunajaan, omenaan, metsämarjoihin, pähkinöihin ja kermaan. Pyhäinpäivänä irlantilainen perhe istuutuu alas perunaomenakakkujen, boxy-pannukakkujen, vanukkaiden, calcannon- soseen ja barm brack- hedelmäkakkujen eteen.

Mitä tulee sitten juomakulttuuriin, irlantilaiset lukeutuvat Euroopan suurimpiin oluenjuojiin. Tunnetuimpia irlantilaisia juomia lienevät Guinnessin musta olut ja irlantilainen viski. Tiesitkö, että juuri irlantilaiseen viskiin pohjautuvat useat Irish coffee ja Irish cream- kermaliköörit?

Italialainen ruoka

Italialaisella keittiölle tyypillistä ovat yksinkertaiset ja laadukkaat raaka-aineet sekä niistä tehty kotiruoka. Perinteillä on italiassa suuri merkityksensä ja tämä näkyy myös ruoassa. Vaikka italialaiset ravintolat ovat levinneet ympäri maailman, aitoa italiaista ruokaa saadakseen täytyy matkaajan suunnata itse paikan päälle. Koska ruoalla on Italiassa ainutlaatuinen merkityksensä, maa panostaa laajalti laadukkaiden raaka-aineiden ja ruoan saantiin.

Jos italialainen keittiö pitäisi tiivistää kolmeen sanaan, ne olisivat varmastikin alueellisuus, autenttisuus ja omavaraisuus. Italiassa ruoka vaihteleekin alueittain: pohjoisen ja etelän välillä on jo huomattavat eronsa. Myös tapa laittaa ruokaa vaihtelee eri alueiden mukaan. Etenkin pienemmissä italiaiskylissä on täysin omat sanastonsa ja erikoisuutensa ruoan suhteen. Paikallisuus näkyy myös raaka-aineiden nimeämisessä. Vai etkö koskaan ole kuullut Parman kinkusta tai Geatan oliivista? Sitähän minäkin!

Maailmalla italiainen ruoka tunnetaan maailmankuuluista pastoista ja pizzoistaan. Mutta tiesitkö, että italiaisiin erikoisiin lukeutuu myös vitello tonnato, eli vasikanlihaa tonnikalakastikeessa? Myös risotto ja munakoisovuoka ovat lähtöisin Italiasta ja lukeutuvat paikallisiin erikoisuuksiin. Italialaisesta keittiöstä puhuttaessa ei kuitenkaan voida unohtaa myös juustojen ja viinien roolia. Tunnetuimpia italialaisia juustoja ovat carciocavallo, fontina, gorgonzola, Grana Padano, mascarpone, mozzarella ja parmesaani. Viinien puolelta tunnetuimpia lienevät maailmalla menestystä niittäneet punaviinit, kuten barolo, barbaresco ja chianti.

Thaimaalainen ruoka

Myös itäinen pallonpuolisko tunnetaan ainutlaatuisista keittiöistään. Yksi maailmalla eniten menestynyttä niittänyt itämainen keittiö on varmastikin thaikeittiö. Thaimaalaista ruokaa on saatavilla kaikkialla, mutta aito thaimaalainen keittiökokemus on päästävä kokemaan itse paikan päälle. Thaimaalaisen keittiön perusta on thairiisi. Thairiisiä höystetään lähes poikkeuksetta tulisilla curreilla, kasviksilla, kalalla tai äyriäisillä. Thaimaalainen ruoka perustuu limettimehun, sitruunaruohon ja korianterin kaltaisiin vahvoihin makuihin. Se tunnetaan maailmalla myös erityisesti tulisuudestaan ja chilipippurien käytöstä.

Thaikeittiön viisi perusmakua ovat makea, hapanimelä, katkera, suolainen ja polttava. Maustekastikkeiden sijaan thaimaalaisessa ruoassa käytetään paljon kala- ja chilikastikkeita. Thairuokaa syödään useimmiten lusikalla tai haarukalla, puikkoja käytetään lähinnä nuudeliruoissa.

Thai-ruuan ehdottomiin klassikkoihin lukeutuvat Phat thai, Tom yam kung, Kaeng daeng ja Kaeng khio-waan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.